Mindfulnessin ytimessä

Mindfulness oli muotia joitakin vuosia sitten. Ja silloin sitä tarjottiin avuksi lähes joka asiaan. Minua ei ihan hirveästi kiinnostanut. Ja en oikeastaan edes tiennyt mitä se mindfulness tarkalleen on. Veikkaan, ettei moni muukaan tiennyt. Vaikka monella varmasti olikin jokin käsitys, väärä tai vähemmän väärä. Tai oikea.
Mindfulness-trendi hiipui. Ja lopulta minäkin kiinnostuin siitä.
Nyt, muutaman vuoden treenin jälkeen, luulen ymmärtäväni mistä on kysymys.

Teenkö nyt sitten päivittäin mindfulness-harjoituksia?
En. Mutta enenevissä määrin kyllä.

Mindfulness, tietoinen läsnäolo nykyhetkessä, on minulle edelleen vaikeaa.
Suuri osa arjesta kuluu hieman toisaikaisesti kiirehtien, menneitä tai tulevia asioita miettien. Monet ärsykkeet päivän aikana saavat huomioni pois siitä, mitä olinkaan tekemässä. Ajatukseni vaeltelevat siellä täällä, työtehtävissä, illan harrastusaikatauluissa, kauppalistoissa ja vastausta odottavissa whatsapp-viesteissä. Sähköpostin merkkiääni suuntaa katseeni ruudulle. Puhelimen piippaus saa käteni ojentumaan älylaitetta kohti. Jollakulla on asiaa, mutta kuuntelen vain puolittain, sillä ajatukseni vilkuilevat muihin huomiotani kaipaaviin asioihin. Saatan syödä ruokani maistelematta. Tervehdin ihmisiä automaattisesti, rekistereöimättä kenelle sanoin hei.

Kun aloittelin mindfulness-opintoja, tutustuin vertauskuvaan ajatuksista, jotka purjehtivat kuin pilvet taivaalla. Tavoitteena oli katsella, kuinka ajatukset ajan kuluessa vaihtuvat ja haihtuvat, leijailevat pois pilvien lailla. Tutustuin myös Jon Kabat-Zinnin vertauskuvaan kiehuvasta vedestä, josta mielen täyttävät ajatukset nousevat kuin kuplat. Ajatuksia on mielessä paljon, mutta ne kaikki elävät vain hetken. Nousevat kuplien tavoin kohti veden pintaa ja häviävät. Näin mindfulness suhtautuu mielessä oleviin ajatuksiin. Vaikka ne ajoittain täyttävät mielen, ne ovat väliaikaisia. Ne tulevat. Ja ne menevät. Niistä ei ole syytä pitää kiinni. Niitä ei tarvitse muuttaa. Niitä ei tarvitse kieltää, ei paheksua. Ne eivät ole vääriä tai oikeita. Eivät totta tai valhetta. Ne vain ovat. Ne ovat vain ajatuksia, mielen ehdotelmia.

Minun ymmärrykseni asian suhteen syventyi konkreettisesti kuitenkin vasta, kun ajatuksia verrattiin autoihin.

Kuvittele istuvasi penkereellä tien varressa. Katselet ohi kulkevia autoja. Ajattele nyt, että siinä on mielesi maisema ja autot ovat ikään kuin ajatuksia, joita mielessäsi on. Katsomasi maisema on hyvin erilainen riippuen siitä, mikä vuodenaika on meineillään, mikä vuorokaudenaika on, millainen sää on. Myös ohi kulkeva liikenne vaihtelee hieman olosuhteiden mukaan. Aamulla ja iltapäivällä on enemmän työmatkaliikennettä. Yöllä liikennettä on vähemmän. Pimeässä kaikki näyttää erilaiselta. Joskus rapa roiskuu, joskus tienpinta on kuuma, joskus liukas ja jäinen. Joskus huoltotyöt ovat jääneet tai viivästyneet ja tien pinta on rikki tai siihen on kulunut uria samoilla ajolinjoilla kulkevista autoista.  Toisinaan näkyvyys on hyvä ja toisinaan ei.
Sinä olet se tie, vaihtuvine olosuhteinesi. Olet se tie, jota autot kulkevat kaikkina eri ajan hetkinä. Tarjoat ajatuksillesi tilan kulkea. Voit tarkkailla olosuhteita ja huomata, että ne vaihtelevat hetkittäin. Mutta ne myös osaltaan vaikuttavat siihen, keitä tiellä kulkee, kuinka usein ja miten he kulkevat.

Tie on tie. Mielesi. Mutta entäs ne autot sitten, ajatuksesi?
Ne kulkevat tiellä. Ne tulevat ja menevät omaa tahtiaan. Et voi estää niitä. Kun tarkastelet tiellä kulkevia autoja, voit huomata niissä erilaisa asioita. Jotkut autot ovat vanhempia ja kulkeneet tällä tiellä jo tuhansia kertoja. Jotkut kulkevat jokapäivä, useita kertoja, moneen suuntaan. Joku kulkee vain kerran ohi. Osa autoista on rumia, maalivaurioisia. Ikävän värisiä, Osa on likaisia, sisältäkin sotkuisia ja pahanhajuisia. Sellaisia, joiden kyytiin ei haluaisi mennä. Eikä tarvitsekaan, ja se onkin hyvä muistaa. Mutta huomaa, että sellaisetkin autot kulkevat tielläsi, ehkä päivittäin. Ei sinun tarvitse kieltää niitä ajamasta tietäsi pitkin, eikä sinun tarvitse pestä ja siivota jokaista tiellä kulkevaa autoa. Sinun ei myöskään tarvitse hypätä kyytiin. Anna niiden tulla. Ja anna niiden mennä. Itseasiassa, mikset katsoisi sellaistakin autoa lempeydellä ja myötätunnolla? "Kas, ei vieläkään romuttamolla."
Jotkut autot ovat kauniita. Säihkyvän punainen Lexus LC 500h. Kesän ensimmäinen avoauto. Joskus tiellä kulkee nostalginen vanha kupla. Isoja ja kiiltäviä katumaastureita. Paljon pikkuisia Toyota Yariksia päivittäin kauppa-asioilla. Käytännöllisiä, arkisia Ford Focuksia kaikilta vuosilta ja kaikissa väreissä, lastenistuimia takapenkki täynnä. Joissain nahkapenkit, joissain läikikäs tahroittunut kangas. Karvanopat tai wunderbaum? Toiset tunkkaisia, toiset raikkaita ja ilmastoituja. Jotkut kiiltäviä, pestyjä, vahattuja. Joskus paljon rekkoja raskaassa kuormassa. Kulkevat vähän hitaammin.
Entä miten ne ajavat? Jotkut tasaisesti ja suunnitelmallisesti. Joku ajaa moottori huutaen, pakokaasuja päästellen, aggressiivisesti ja kiihtyneenä - huomiota vaatien, itseään korostaen. Auto tai ajatus. Mutta sellaisiakin tiellä kulkee ja ne menevät ohi, tai joskus niiltä vain loppuu bensa. Annetaan niidenkin käyttää tietä, mutta ehkei kannata hypätä kyytiin. Joku ajaa haparoiden. Jollakin kitisevät jarrut. Jotkut pysähtyvät ja kaikki matkustajat käyvät pientareella pissalla. Mutta lopulta hekin jatkavat matkaa. Ja joskus jokin auto rikkoutuu juuri siinä kohtaa. Jää jumiin. Mutta tulee aika, että sekin hinataan muualle. Joku ajelee sääntöjen mukaan, aina. Rattijuoppokin voi mennä ohi. Ambulanssi pillit soiden ja adrenaliini sykkien.
Hauskinta on katsella niitä, jotka ajavat hienolla ilmalla, vähän yli rajoitusten niin, että musiikki jää pientareelle soimaan.

On helppo kuvitella tietä ja autoja, tehdä niistä havaintoja. Tehdä vain havaintoja, ja olla puuttumatta mihinkään. Et säntää kertomaan, että haiseva wunderbaum pitää heittää pois, tai että maalivaurio pitäisi korjata. Huomaat kyllä, jos jonakin päivänä on erityisen paljon rumia ja viallisia autoja, mutta annat niiden ajella. Ja huomaat, ettei tiessä ole vikaa, vaikka surkeat autot ajavatkin sitä pitkin. Et joudu paniikkiin, vaikka joku kaasuttelee impulsiivisesti. Katsot vain, Ja mietit että mihinkäs tuollakin noin kiire oli.

Samalla tavalla voit tarkkailla mieltäsi ja ajatuksiasi. Sieltä pientareen puolelta näkee aika hyvin.
Jaa, vähän epävakaista tänään. Puolipilvistä. Mutta ihan hyvä olo tänään. Paljon liikennettä, paljon ajatuksia. Jonkun verran raskastakin liikennettä. Onpa tosiaan kuormittava ajatus, mistä näitä oikein tulee. Ja mikäs tuo pieni harmaa on, se taitaa ajella täällä ihan ekaa kertaa. Tuo näyttää käytännölliseltä. Voi, tuo on kaunis ja säihkyvä, ilo katsella. Voit antaa ajatusten tulla. Voit antaa ajatusten olla. Voit antaa ajatusten mennä. Tee niistä havaintoja. Ikävän ajatuksen kyytiin ei tarvitse mennä. Ihmettele sitä vain. Tai katsele sitä myötätuntoisesti: "Tuollainenkin täällä kulkee".

Joskus kiusaus puuttua virtaaviin ajatuksiin on iso. Negatiiviset ajatukset tekisi mieli häätää vallan pois. Mutta ihmisen mieli on sellainen, että siellä kulkee kaikenlaisia ajatuksia. Niin kuin tiellä kulkee kaikenlaisia autoja. Niitä voi tarkkailla, mutta niitä ei tarvitse muuttaa. Ja kyllä ne sitten menevät ohi.

Kun oppii tämän tarkkailevan, keskittyneen ja hyväksyvän suhtautumistavan itseensä, on mindfulnessin ytimessä. Ja tällöin menetelmän hyötyjä alkaa tulla esille.
Läsnäolo. Havainnoiminen. Nykyhetki. Keskittyminen. Hyväksyminen. Myötätunto. Tyyneys. Tietoisuus. Mielenrauha.

Mindfulnessin vaikuttavuudesta on myös tieteellistä tutkimusta. Siksi minäkin lopulta kiinnostuin. Kouluttauduin mindfulness-ohjaajaksi ja sen jälkeen vielä erikseen lasten mindfulness-ohjaajaksi. Muutama vuosi on siis kulunut asiaa tutkiskellen. Nyt tiedän, että mindfulness on avuksi stressin ja unihäiriöiden hoidossa. Tiedän, että mindfulness-harjoitteista hyötyvät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät. Sillä voi hoitaa masennusta ja ahdistusta ja siitä on apua kivunhoidossa. Lapsilla siitä on saatu hyötyjä ainakin ADHD:n ja autismikirjon häiriöiden oireisiin. Nyt kun olen kunnolla tutustunut aiheeseen, ajattelen, että mindfulness voi tosiaankin olla aika yleishyödyllinen taito.

Edelleen se tuntuu vähän vaikealta.
Mutta olen oppinut, mitä mindfulness on.

Minun ei tarvitse "olla ihan zen" koko ajan.
Ei tarvitse joogata silmät ummessa suitsukkeen käryssä.
Mieleni ei tarvitse olla tyhjä - olisiko se edes mahdollista.
Eikä minun tarvitse olla häiriöttömässä tilassa lotusasennossa.
Ei ilman puhelinta.
Eikä minun tarvitse olla edes rentoutunut.

Ei ole väliä, miten olen. Tärkeää on huomata, miten olen.

Sen voi oppia harjoittelemalla.
Se vaatii harjoittelua. Paljon harjoittelua.
Vain otettu lääke auttaa, ei pelkkä resepti kaapissa.

Muoti-ilmiö on jo hiipunut. Mutta vaikuttavuus ei.
Mindfulness taitaa olla jo vähän epätrendikästä.
Tylsää mielen lihastreeniä.
Johon ei edes tarvita varusteita.
Sitäpaitsi, siitä on hyötyä, vaikka tekisit sen vastentahtoisesti.
Vähän kuin portaiden kävely.

Sopii minulle.