Hyvä opettaja ja huono opettaja
Opettajaksi opiskellessani saimme tehtäväksi kirjoittaa esseen "Paras ja huonoin opettajani - ja miksi ajattelen niin" . Muistan sen hetken, kun tehtävä annettiin ja sen yllättyneisyyden tunteen, kun huomasin, että jo samalla sekunnilla tiesin keitä he olivat. Siis paras opettaja - ja huonoin. Niin voimakkaan jäljen opettajat voivat jättää oppilaisiin. Paras opettajani oli matematiikan opettajani yhdeksännellä luokalla. Hän hymyili meille, kun teimme hyvää työtä. Hän hymyili meille myös silloin, kun emme tehneet hyvää työtä. Se oli kai se parhauden ydin. Silloin hymyily oli tietenkin erilaista. Hän hymyili hölmöilyillemme tai levottomuudellemme ja antoi sen jälkeen sopivaksi katsomansa urakkahomman ja ilmoitti, että tunnilta saa lähteä heti, kun urakka on tehty. Tai sitten hän keksi jotain muuta. Hän tarjosi haasteita ja palkkioita. Hän oli ystävällinen ja sai minut uskomaan, että osaan kyllä. Että osaan oikein hyvin. Että saan kympin, jos vain haluan. Ja niin siinä