Mene metsään ja rikastu

Suuntaan katseeni sinne, mistä polkuni kulkee metsän sisään. Varhainen kevät tuntuu ihollani yöpakkasen jälkihehkuna. Kevyt tuulenvire joka kesempänä olisi pehmeä, on vielä hieman teräväreunainen, viileästi värähtelevä. Herättelevä. Kasteenkosteasta maasta kurottavat kaikki kilvan kohti aurinkoa. Se on ehtinyt korkealle ennen minua. Vaalean vihreä valon kajo. Koivussa jo pienet lehdet, vaahterassa pienemmät, aivan vastasyntyneet, oikovat itseään suuremmiksi. Vanha tammi vielä lehdetön, jäyhänä satavuotisen runkonsa kanssa alastomana paikoillaan huutelee: tule tänne heräämään, kuuntele, katso, voitko haistaa kevään?
Ja minä menen.

Jotkut minä tunnen. Näen pihlajan heräävän. Haavan rungon harmaat läiskät. Nuppuinen tuomi. Ja sitten on niitä, joita en tunne, vielä. Askeleeni kevyt ja silmäni tarkka. Sinivuokoista osa jo hailakoita, mutta uusimmat väriä täynnä. Ja valkovuokot nostaneet lehtensä, kurottaneet kukkansa korkeammalle. Ja keltaisena loistavat mukulaleinikit ja keltavuokot vieretysten, mutta tänä keväänä erotan ne toisistaan. Ylempänä metsässä kelottuvan puun kaarna on harmaa. Se odottaa irtoamistaan, samoin kuin oravan talviturkki harmaina laikkuina. Pähkinäpensaassa laulaa punarinta, kurkku läpättäen keväästä pakahtuen, niin kuin viimeistä päivää, tai ensimmäistä. Joskus pienen ääni on suurin. Ja niin laulavat kaikki muutkin linnut. Kävelen rannanviertä. Vesi on matalalla, ranta kauempana kuin ennen. Papparainen saa ahvenen. Sattuipa hyvin. Käännän kasvoni aurinkoon. Suljen silmäni. Hymyilen. Laakealla kivellä talitintti. Sinitiainen heinätuppo suussaan ei ehdi laulaa, pitää pesää rakentaa. Töyhtöhyyppä ja västäräkki. Oravat leikkivät puissa. Yritän laskea ne, mutta menen sekaisin. On niitä yli kymmenen. Tsäk tsäk, naksuttavat. Eivät ne minua pelkää. Taitavia hyppyjä puusta puuhun, ylösalaisin ohutta keinuvaa oksaa pitkin. Yksi on kömpelömpi muita, putoaa, muttei maahan asti. Istun kivellä silmät kiinni. Kuulen kahinan ja rasahduksen. Käärme, ajattelen ja haluan hätkähtää, avata silmäni ja katsoa. Mutta tottumuksesta tiedän, että luultavasti se on mustarastas. Laula mustarastas, laula. Sinun laulusi on kaikkein kaunein. Haistan meren, joka viileänä aamuna tuoksuu raikkaalta. Lokkien huudot kuulen. Pieni tuulenpuuska virkistää läpi villatakin. Humina kulkee vasemmalta oikealle. Sitten on taas tyyntä. Polkuni varrella puissa tutut onkalot. Yksi on sydämen muotoinen. Onko se siinä vielä kun olen vanha, mietin. Tikka kiertää runkoa pitkin. Kielon lehdet avautuvat kierteiltä. Eilen ne olivat kiinni. Kiipeän kalliolle. Katson niin kauas kuin voin. Lehdettömän puun latvassa varis. Paljaan kallion laella minä. Katselemme toisiamme. Ja paljon kauemmas. Korkeimmalta paikalta näkee. Hengitän viileää, raikasta ilmaa.

Metsään meni tämäkin aamu.

Tämä on hyvä aamu.

Metsäni on pieni. Kun aamuliikenne voimistuu, kuuluvat autojen äänet. Vielä ei. Kaikkien pitäisi aamuisin laulaa. Punarinnan lailla. Sydän läpättäen. Niin kuin viimeistä päivää, tai ensimmäistä. Ihoni on viileä. Sydämeni lämmin. Mieleni on siellä missä minäkin. Olen koukussa tähän.

Palaan kotiin. Rannekkeeni piippaa. Kaksituhatta askelta. Aika lähteä töihin.

Tämä oli minun mindfulness-kävelyni. Näin helppoa se joskus on. Tarvitsee vain huomata.

Huomata, mitä näen.

Huomata, mitä kuulen.

Huomata, mitä haistan.

Huomata, mitä ajattelen.

Huomata, mitä tunnen kehossani.

Huomata, mitä tunnen mielessäni.

Huomata vain. Ei muuta.

Jo lapsena kuulin sanottavan, että metsät ovat Suomen vihreä kulta. Luulen, että sillä tarkoitettiin sellua ja sen sellaista. Nykyään tiedetään, että metsässä on muutakin arvokasta. Tutkimusten mukaan jo 20 minuuttia metsässä laskee verenpainetta. Verenpainetautisten ihmisten maassa se voisi olla kullan arvoista. Eikä siinä kaikki. Metsässä oleskelun on todettu vähentävän stressiä. Työuupumuksesta kärsivien maassa se voisi olla kultaakin kalliimpaa.

Kaikkea ei ole vielä ehditty tutkia, mutta viitteitä on siitäkin, että metsät tukevat suoliston toimintaa. Kyllä, toisin kuin urbaani kaupunkiympäristö, jonka jotenkin ajatellaan olevan yhteydessä lisääntyneisiin suolistosairauksiin. Metsillä voi olla myös masennusta lievittävää vaikutusta. Miksi ei olisi?

Metsä on hiilinielu.

Metsästä saa voimaa ruumis ja sielu.

Vihreää kultaa todellakin.

Menkää ihmiset metsään.