Kun lomalla ei tehdä mitään

Hiihtoloma meni.
Tai talviloma.
Ihania somepäivityksiä lomajutuista.
Siis muiden.

Toiset pakenivat talvea etelän aurinkoon. Toiset kohtasivat ihanan talven pohjoisen hiihtokeskuksissa. Ja ne kaikki muutkin, jotka jotain kertoivat, olivat tehneet jotain tosi kivaa.

Me oltiin Turussa.
Säät olivat vaihtelevat.
Käytiin kaupassa ja pesin useamman koneellisen pyykkiä.
Viikkasinkin ne.
Okei. Kävi meillä nyt sentään vieraita.
Ja käytiin pari kertaa Turun suurimmassa hiihtokeskuksessa.
Sieltä sai kaakaota ja makkaraperunoita.
Kanakoria ei. Koska kananuggetit olivat loppu.
Siinäpä se loma meni.

Jotenkin tästä tulee mieleeni joskus ennen koulujen kesälomia lukemani juttu siitä, miten köyhän perheen lapsi ei tee kesälomalla mitään. Ja että syksyllä koulujen alettua koulussa kerrotaan lomakuulumisista ja että silloin juuri tämä yhteiskuntamme eriarvoistuminen tulee esille. Että toiset ovat käyneet siellä ja täällä ja tehneet sitä ja tätä. Ja jotkut ovat ehkä vain käyneet lähikaupassa.

Ja näinhän se on. Yhteiskuntamme on eriarvoinen.

Toisaalta.

Jokunen vuosi sitten olimme talvilomalla etelässä. Se oli kyllä oikein mukavaa. Oli lämmintä. Oli paljon nähtävää. Minä muistan ainakin pitkät uimarannat, joilla juoksin silmä tarkkana viisivuotiaan perässä. Kävimme myös eläintarhassa, jossa oli kummastuttavan heppoiset ja harvat turva-aidat. Tiikerillä pieni häkki ja kotkatkin oli kahlittu puutolppiin kettingillä kiinni. Koulutettuja merileijonia. Teimme retken tulivuoriluolastoon. Olimme kamelikaravaanin kyydissä. Ja keltaisella sukellusveneellä tutustuttiin lasiseinän läpi Atlantin valtamereen. Syötiin ulkona. Ja joka päivä jäätelöä.

Mikä oli parasta lomalla? kysyin kotiin lähdettäessä.
Arvelin, että silloinen viisivuotias vastaisi "sukellusvene".
No ei.
"Parasta oli kun me vuokrattiin se kissa."

Niin.
Hän tarkoitti kulkukissaa, joka eräänä iltana änkesi hotellihuoneeseemme ja jota minä en uskaltanut häätää, vaan annoin sen jäädä yöksi olohuoneeseen. Olimme siis vuokranneet kissan. Ja se oli parasta.

No mikä oli toiseksi parasta?
Ja arvelin, että nyt tulee se "sukellusvene".
Tai edes kameli.
No ei.
"No toisiks parasta oli se, kun meidän huoneessa oli se hieno puhelin, jolla mä soitin mummin ja ukin huoneeseen."

Niin.
Hotellihuoneessa oli tosiaan vanha lankapuhelin, jolla pystyi soittamaan toiseen hotellihuoneeseen.

Onneksi minä kuitenkin muistan tulivuoriluolat ja eläintarhan eläimet, uimarannan, sukellusveneen ja kamelit - ja jäätelöt. Niistä kaikista on valokuvat albumissa. Ja ehkä myös somepäivitys, jossain.

Eivätkä asiat ajan kuluessa niin paljon muutu. Viimekesän Kreetan lomalla lapsen mielestä parasta oli muistaakseni kauppa, jossa myytiin erilaisia miekkoja ja aseita.

Vähän kuin Skanssissa XXL:n metsästystarvikeosasto.
Jossa siis tulikin nyt hiihtolomalla käytyä. Katselemassa.
Joten ei talviloma Turussa välttämättä surkea ole.

Ei ollenkaan surkea.
Sillä kun etukäteen kyselin talvilomatoiveita, ne olivat:
"Äidin tekemiä herkkusämpylöitä. Ja että luet mulle paljon Harry Potteria."
Ja nämähän toteutuivat.

No, nyt jälkeenpäin kysyttäessä parasta talvilomalla oli kuulemma se, ettei tarvinnut vaihtaa yöpukua ennen päiväruokaa. Ja ettei ollut läksyjä. Ja sai pelata vähän enemmän pleikkaa. Ja että sai siinä vanhassa reikäisessä yöpuvussa lokoilla aurinkoisella parvekkeella Aku Ankkaa lukemassa.

En ole huvittuneen ihmetykseni kanssa yksin.
Ystävä kertoi kysyneensä lapseltaan, mitä tämä haluaisi tehdä kesälomalla.
"Olla kotona ja ulkoilla", oli vastaus.

Mutta kun nyt oikein kun mietin.
Minunkin lomassani oli parasta se, ettei tarvinnut vaihtaa vaatteita ennen puolta päivää. Eikä ehtiä yhtään minnekään. Ja sain lukea Hesarin niin, että kului useampi teekupillinen. Sen paperisen lehden. Myös Harry Potterin lukeminen oli kivaa. Etenkin, kun ei tarvinnut sanoa, että nyt ei ehditä lukea enempää.

Tässä tulee miettineeksi, että millaista meidän perusarki on, kun parhaat jutut ovat näin vaatimattomia. Vai ovatko ne sentään sittenkään vaatimattomia?
Niihin ei vaadita rahaa.
Niihin vaaditaan aikaa.
Niihin vaaditaan tietynlaista vapautta.
Niihin vaaditaan kiireetöntä läsnäoloa.
Tosiasia on, että meidän perusarki on aika täysinäistä.
Niin.
Ja monella tapaa.

Minä, lama-ajan kasvatti, yritän tarjota omia lapsuushaaveitani jälkikasvulle. Vai itselleni? Kun olin lapsi, suuret jäätelöannokset, sukellusveneet tai huvipuistot olivat isoja juttuja. Nykyisin moni 8-vuotias on ollut erilaisissa temppulandioissa kymmeniä kertoja, syönyt vähintään sata jäätelöannosta. Ne ovat kivoja juttuja, mutta eivät parhaita.

Jäin nyt vielä miettimään sitä köyhän lapsen lomaa. Mukavaahan voi olla, vaikka ei teekään mitään erikoista. Eivät lapsen toiveet ja onnen aiheet ole välttämättä niin suuria. Pitää osata nauttia siitä mitä on.

Näinhän hyväosaisilla on usein tapana sanoa niille muille.

Toisaalta.

Meille tämä virikkeetön oleilu oli vähintäänkin osittain oma valinta. Jos olisimme kovasti halunneet, olisimme kyllä voineet lähteä lomamatkalle. Ja nytkin, toisten somepäivityksiä katsellessa, oli mahdollista hyvillä mielin haaveilla siitä, että jos sitten taas jossain kohtaa mekin lähdetään jonnekin tai tehdään jotain erityiskivaa.

Mutta kaikilla ei ole näin.
Ei olekaan vaihtoehtoja.
Joillekin perheille koululaisten loma tarkoittaa vain sitä, että ruokaa pitää ostaa enemmän - tai että syödään vähemmän. Joillekin toisten lomapäivitykset saavat ahdistuksen ja pahan olon tulvahtamaan. Ei voida mennä edes sinne lähimpään hiihtokeskukseen. Ja ehkä perheessä kukaan ei jaksa lukea Harry Potteria, eikä leipoa niitä sämpylöitä. Tai sitten jauhot on loppu.

Voi olla aika vaikeaa nauttia tekemättömyydestä ja kotoilusta, jos se on ainoa vaihtoehto. Ja se voi olla aika ihanaa, kun sen voi valita vapaaehtoisesti.

Eriarvoista on se, että toiset voivat valita ja toiset eivät.